Classic Tampere

Classic on Tampereelta ponnistava, vuonna 1990 perustettu salibandyseura. Sekä naisten että miesten edustusjoukkueet pelaavat lajin ylimmällä sarjatasolla, salibandyn Salibandyliigassa. Edustusjoukkueiden lisäksi Classicilta löytyy junioritoimintaa sekä naisten kakkosjoukkue, joka pelaa tällä hetkelläe 1. divisioonassa.

Seuran tie alkoi virallisesti 3. divisioonasta josta joukkue raivasi heti ensimmäisellä kaudella tiensä 2. divisioonaan. Tulevat kaudet nousun jälkeen eivät olleet pelkkää menestystä – Classic olikin lähellä tippua takaisin kolmosdivariin kaudella 1994-1995. Seuraava kausi toi kuitenkin tullesaan taas uusia tuulia – keväällä -96 sekä miesten että naisten edustusjoukkueet juhlivat nousua 1. divariin kauden päätteeksi. Naisten joukkue jatkoi hyviä otteita heti seuraavalla kaudella nousten SM-liigaan. Miehet odottivat nousua hieman pidempään, vuosituhannen vaihteessa työ tuotti vihdoin tulosta ja Classic nousi myös miesten puolella Salibandyliigaan.

Naisten joukkue nosti tamperelaisseuran ensin kiinni mitalikantaan ottamalla hopeaa keväällä 2001 – kultamitalit ripustettiin kaulaan kaksi kautta myöhemmin keväään 2003 finaalisarjan päätteeksi. Naisten joukkue on niittänyt valtavasti menestystä ensimmäisen mestaruuden jälkeenkin – kausi on päättynyt kultajuhliin 7 kertaa.
Miesten joukkue on päässyt tavoittelemaan kirkkainta mitalia kolmesti. Kahdesti peräkkäin, kaudet 2006-2007 ja 2007-2008 päätettiin kuitenkin SSV:n juhliin tamperelaisten jäädessä hopealle. Myös keväällä 2014 oli tyytyminen hopeaan.

Kotiareenana Classicille toimii myös keilahallistaan tunnettu Tampere Areena Tampereen Kalevassa – Areenalle mahtuu parhaimmillaan noin 2500 innokasta kannattajaa.